Etusivu‎ > ‎

Ristin Voitto-lehti



Koko sisältö näkyy vain RV -verkkopalveluiden tai Ristin Voitto -lehden tilaajille.

Jos olet jo RV:n verkkopalveluiden asiakas tai Ristin Voitto -lehden tilaaja
Osta RV -palvelut ja pääset lukemaan kaikki Ristin Voitto verkko- ja näköislehden sisällöt.
Monipuolinen ja laaja Ristin Voitto -lehti ilmestyy 52 kertaa vuodessa.
 
Levollisia lukuhetkiä!



SINUN   PÄIVÄÄSI 
 
SANAN SANOMAA

 

kampanjakoodippt_nivala.pptx


Pastorin kipeät kokemukset

Seurakuntatyössä vammautuneet ovat menetetty voimavara. Siksi heidät tulisi hoitaa työkuntoon. 

Kun joku haavoittuu hengellisessä toiminnassa, hän yleensä vetäytyy sivuun tai ryhtyy purkamaan sitä, mitä on yhdessä toisten kanssa aikaisemmin rakentanut. Edesmennyt seurakunnan paimen Uuno Palonen totesi aikoinaan, että yleisön edessä me pastorit taistelemme usein kuin leijonat, mutta kotona itkemme kuin pienet lapset. Tämä kuvaa varsin hyvin monien Jumalan valtakunnan työntekijöiden arkista todellisuutta. 

Hengelliselle työlle on ominaista, että se vaatii jatkuvasti vahvan uskonhenkisen tunnevirityksen. Jokainen tehtävä ja kontakti edellyttää täydellistä keskittymistä ja tunnelatausta. Kutsumustyö- tä tehdään koko sydämellä ja persoonalla – kaikki on pelissä mukana.


Työpäivät sisältävät suuria odotuksia, ilon ja pettymyksen kyyneliä, onnistumisia ja nöyryyttäviä epäonnistumisia sekä oman heikkouden ja vajavaisuuden tuntemuksia. Tämä opettaa näkemään inhimillisen raadollisuuden, huolimatta siitä, että ”kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa” (Fil. 4:13). 

Pastorin työpäivä täyttyy erilaisista seurakunnan ihmissuhteisiin liittyvistä jännitteistä, vaativista sielunhoitotehtävistä ja oman itsensä käyttökelpoisuuden valvomisesta. Toisaalta elä- mä opettaa ja rohkaisee näkemään, kuinka vajavaisiin hengellisiin rakenteisiin Jumala uskoo läsnäolonsa siunauksen. Pastorikin saa elää päivittäin Pyhän Hengen uutta luovassa virrassa. 

Monta tunnemyrskyä kokeneena apostoli Paavali avaa sisintään ja toteaa: ”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?” Lisäksi hän yltyy ”mieltä vailla olevan” tavoin puolustautumaan kokemansa arvostelun johdosta (2. Kor. 11:17, 29).

Sielun haavat 

Jumalan valtakunnan työssä pyritään elämään toisia varten. Näin siitäkin huolimatta, että oman yksityiselämän sisältö on ehdottomasti suurin voimavara ja menestystekijä julistajalle. Esimerkiksi pastorin kasvavien lasten elämä on kaikkien nähtävissä, ja luonnollisesti monet seurakuntalaiset kommentoivat sitä mielellään. 

Pastorin työssä menestymisen mittareina pidetään usein uskoon tulleiden ja uskossaan kasvaneiden määrää. Työn tuloksia arvioitaessa kysellään helposti, onko työllä ollut pysyvää hedelmää. Tämä tuntuu erittäin kipeältä silloin, kun toiset tekevät arvioivia päätelmiä. Jokainen julistaja pohtii jossakin kutsumuksensa vaiheessa, olenko minä lainkaan kelvollinen tähän tehtävään. 

Lentävä sanonta pastorien keskuudessa kuuluu, että silloin on mennyt hyvin, jos vaimo on vielä mukana, kun pastori pääsee eläkkeelle. Lausahdus kertoo siitä, kuinka vaikeita prosesseja hengellinen työ voi tuoda työntekijän yksityiselämään. 

Toisaalta pastorit lukeutuvat myös julkisuuden henkilöiksi, jotka eivät voi kätkeytyä yksityisyyteensä. Yllättäen monet työntekijät ovat saaneet kipeitä haavoja sieluunsa juuri pastorien yhteisissä tapahtumissa ja seminaareissa. Tämä on tapahtunut useimmiten tahattomien ylimielisten sanojen ja ohikulkemisien seurauksena. 

Eräs nuori työntekijä kertoi, ettei kukaan tullut tervehtimään häntä monipäiväisessä pastorien ja vanhinten tapahtumassa. Hän koki oman arvostuksensa ja työnsä olevan merkityksetöntä juuri siellä, mistä oli tullut työtoveruutta ja arvostusta hakemaan. 

Liian monia julistajia on nykyisin vammautuneena tiepuolessa. Laupiaan samarialaisen kertomukseen viitaten papit eivät ole ainoastaan kulkeneet julistajatoverinsa ohi, vaan tämän kutsumuskin on tullut huomaamatta ryöstetyksi. Nuhtelu katkerasta mielenlaadusta ei ole parasta sielunhoitoa tällaiselle työntekijälle, sillä siinä tehdään helposti loukkaajat syyttömiksi ja loukkaantuneet syyllisiksi. 

Mahtoiko evankelista Kathryn Kuhlmankin maistaa näitä tunteita, kun hän totesi, että hän kokee tuhat kuolemaa ennen puhujalavalle nousemistaan. Häntäkin arvosteltiin julkisesti menneistä elämänvaiheista. 

 

Jumalan tahto – vai ihmisten ääni? 

Jumalan toimeksiantojen toteuttaminen välittämättä ihmisten mielipiteistä ja vastatoimista on kutsumuksen koetinkivi. Jumalan palvelija joutuu vastaamaan henkilökohtaisesti saamastaan toimeksiannosta. Sen toteuttaminen on harvoin itsestäänselvyys omalle perhekunnalle ja seurakunnalle. Perheen ja etenkin lasten sitominen oman kutsumuksen ”alttarin sarviin” lienee vaikeimpia koetuksia omaa kutsua punnittaessa. 

Mitä lienee Abrahamkin ajatellut pantatessaan tietoa vaimoltaan Saaralta, kun hän oli lähdössä uhraamaan omaa poikaansa? Ja millainen vammauttava vaikutus tällä oli perheeseen? 

Kun Elia pakeni Iisebeliä Karmel -vuorelta suuren voiton jälkeen, hän löysi itsensä erämaasta täysin masentuneena ja suorastaan katkerana Jumalalle. Voisi ajatella, että kyse oli valtavasta sielun tyhjiöstä, jota Elia koki, kun hän oli yksin pakenemassa erämaahan. Hän pelkäsi jumalatonta Iisebeliä. Elia voitti taistelun kansakunnan siunaukseksi, mutta jäi itse henkisesti Iisebelin lyö- mäksi, ehkä orjaksikin. ”Voi minua vammani tähden! Kipeä on minun haavani; mutta minä sanon: Tämä on minun vaivani, minun on se kannettava”, valittaa Jeremia (Jer. 10:19). 


Ristiaallokosta eteenpäin 

Julistajan sielu herkistyy havainnoimaan ympäristön mielialoja ainaisessa ihmissuhteiden ristiaallokossa. Ennen kaikkea hän tarkkailee, miten minuun itseeni suhtaudutaan. Pelkkä katse saattaa olla joskus haavoittavampi ja vammauttaa pahemmin kuin hallitsematon sanojen ryöppy. Katseeseen ei voi tarttua samoin kuin sanoihin. 

Paavali rinnasti palvelutyönsä tunkiolla olemiseen. Hän kantoi sielussaan syviä haavoja, jotka uskonystävät olivat häneen lyöneet. Siksi hän toteaa: ”Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni, sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra” (1. Kor. 4:3–4). 

Paavali koki nöyrästi, ettei hän ole syytön, mutta myös tiesi, että hänen armahtajansa on Herra. Ei haavoja ilman syytä. 

Kuinka paljon olemmekaan menettäneet herätysliikkeessämme armoituksia ja yhteistä vaikutusvaltaamme sen vuoksi, että emme ole kyenneet hoitamaan niitä vammoja, jotka ovat syntyneet työtoverien kesken? 

Meidän jokaisen hengellinen käyttökelpoisuutemme edellyttää, että mielemme on puhdas. Silloin voimme nostaa puhtaat kätemme ilman vihaa ja epäilystä. ”Yhden minä teen, minä unohdan sen mikä on takana ja katson siihen, mikä on edessä”, huudahti Paavali ollessaan vankilassa Roomassa (Fil. 3:13). Usein tähän prosessiin tarvitaan myös työtovereita auttajiksi.

On tärkeää, että tahdomme antaa anteeksi, siunata, rohkaista ja puhua hyvää toisistamme. On myös tärkeää olla valmis kulkemaan työtoverin rinnalla silloin, kun näemme hänet vammautuneena haavojensa tähden.

Veikko Kokkonen

Kirjoittaja on emeritusseurakunnanjohtaja.


Nivalan helluntaiseurakunta
- mediaseurakunta -


Perustettu 08.07.1951
Comments